Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

   Murheesi suista, ilmasta puista soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa!

 

Vanhassa kevätlaulussa on kaikki se mitä isä-Iivarikin viimeisenä elonkeväänään kertoili muistellessaan. Näin hän sanaili.

- Niin pitkään ei eläkään etteikö hämmästelisi kevättä. Talven jälkeen riemastuu kaikesta siitä mitä luomakunnassa tapahtuu. Uusi vuodenaika ei tunnu milloinkaan jo koetulta, vaan on valloittava ja muistoja elvyttävä.

 

     Kas virta vielä tanssipii tiellä, päin merta mennen noin vaahtoaa!

 

Monessa olen tullut isääni, niin kuin tässä kevään huikeuden ylistämisessä. Malttamattomana seuraan päivittäin hangen laskeutumista siitä kohdasta mistä lumikellot putkahtavat ensipälveen. Joka vuosi tuntuu yhtä koskettavalta ensimmäisen kukan löytyminen. Koen lumikellon itseni kaltaiseksi. En tosin sen viattoman valkoisen värin tähden, joka sopii sille ja on herkkä, vaan sen uhmakkaan olemuksen vuoksi. Uskon lumikellon lailla työntäväni itseni päin uutta, monesti liiankin rohkeasti.  Toisin kuin minussa on kukassa kaksi puolta. Vaikka lumikello puskee itsepäisesti lumenpeiton läpi, niin se kellottaa kukkansa ihailtavaksi nöyrän vaatimattomana. Kuin kumartaen, tässä olen.

 

     Nyt rintaraukka riemusta lyö, jäi kauas taakse talvemme yö.

 

Kevät on vuodenajoista katalin. Monella tavalla. Keväiseen päivään mahtuu säätäkin seitsemän sorttista. Pukeutumisen kantilta se on hankalaa. Milloin on liian vähän vaatteita, toisinaan taas liian paljon. Usein tätä vääränlaista pukeutumista seuraa kevätflunssa. Sään nopea vaihtelu, saa aikaan pakotuksia ja kolotuksia missä kenelläkin.

 

     Murheesi suista, ilmasta puista soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa!

 

Mieli on talven mentyä herkimmillään ja myllertää isoilla kierroksilla. Tunteet risteilevät laidasta toiseen. Keväällä rakastutaan, kaivataan, ihastutaan, hylätään, etsitään ja jätetään. Siinä on sitä kevään kirjavuutta.

 

     Muistoissa mulla, myös ehkä sulla, lie musta häivä, kaikk´ unholaan! 

 

Talvilomilla ja nyt vapaalla ollessani, olen usein antanut itselleni luvan lähteä keväthangille Lappiin. Siellä tunturien maisemassa päivät ilokilometrejä hiihdettyäni tuntuu, ettei missään eikä mikään voisi olla paremmin. Päivän suksilla liikkumisen jälkeen kun saunoo pitkän kaavan mukaan ja syö hyvin, niin johan tanssivarvasta kutittaa. Kevättanssit Lapin maassa ovat luku sinänsä.

 

     Loukkoon jo huolet, pois varjopuolet, aurinko armas luo loistoaan!

 

Kevät on kuin nuoruus, huima ja uskallusta täynnä. Rohkeasti kevät ottaa talvelta tilaa. Sen aurinko kilottaa hanget mataliksi ja lämmittää jäät hauraiksi, vedeksi asti. Vallattomat virrat valtaavat uomat ryskäville jäälautoille. Ne kulkevat voimalla jättäen taakseen talven lumineen. Mistä lohkareet eivät sovinnolla mahdu etenemään, siellä mahtavina nousevat ja tulvivat peittäen pellot ulapoiksi. 

 

     Nuoruutta soipi viidat ja haat, nuoruutta niissä itsekin saat.

 

Isä oli nuoresta asti metsätyömies, hän asusti pitkät ajat kämpillä kiertäen hakkuupalstoja ja uittoja. Isä kertoili, että niissä töissä oli romantiikka hakemalla haettava jos sitä kaipasi. Se oli innostavaa että sai olla luontoa lähellä. Kevät ja ensimmäiset pälvet saivat isän kaipaamaan metsästä reippaisiin uittohommiin. Niissä oli menoa ja tekemistä. Maisemat ja laulut vaihtuivat. Iltapuhteissakin oli elämän makua enemmän.

 

     Siis riemumiellä laula sä siellä: Nuoruus on suurin lahjoista maan!

 

Nuorempana kevät sai minut levottomaksi. Tahdoin jonnekin mutta en osannut ymmärtää mihin. Ensimmäisinä kevään värisinä aamuina työmatkalla, mieleni valtasi usein kaipaus. Se oli haikean kevyt iloinen ja selittämätön tunne. En tiennyt mitä se oli. Ajatus että voisin ajaa vain päin nousevaa aurinkoa, ilman määränpäätä eteenpäin. Kertaakaan en antanut mielihaluilleni valtaa. En suostunut sisimpäni haihatuksiin. Työhön lähdettyäni vein itseni aina tunnollisesti perille. Kamppailut itseni kanssa kävin vähin äänin. Monesti mietin tämän levottomuuden olevan isältä perittyä lentojätkän luonnetta. Olkoon mitä onkin, laulan ylistyslauluna keväälle, omimmalle vuodenajalle: Murheesi suista, ilmasta puista, soi riemuvirsi, tuoksuu jo maa!

 

   26.3.2006

Yllänpään saaressa, yksinäni

Sinikka Artturi J

©2018 Kuulumisia puukirkon kupeelta - suntuubi.com