Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Sinikka, Sii, Sipatus, Silliskana, Sipsis...
Mielikuva itsestäni, tänäpäivänä.  Niin, mitä itsestäni? Tämmöinen luulen olevani. Olenkohan?
 
Lankisen Hannan ja Iivarin ainokainen, tässä ensimmäisessä valokuvassa olen 7 kk.
***
Tunnen olevani aina vain samanlainen viiropää, haikailija ja ihmeitten odottaja.
Itsetutkiskelu voi alkaa. Yllätyksiä en usko löytäväni, en ainakaan itselleni.
 
Mitenkä olen muuttunut? Anteeksi olen oppinut pyytämään muiltakin kuin äidiltä. Se oli aikoinaan vaikeimpia asioita joihin itseni pakotin. Siis, nöyryyttä uskon oppineeni rahtusen.
Äkkipikaisuuteni ei ole paljoakaan tasoittunut ensimmäisen luokan ajoistani. Mikäli mieleni kuohahtaa ja hillitsen itseni, kavaltaa ilmeeni kuitenkin miltä minusta tuntuu. Isä-Iivarilta olen saanut geeneissä tuon piirteen.
 
Luontoihminen olen ja tunteellinen, nekin ovat isän perimää.
Olenko äidinmaidosta imenyt mitään pysyväistä? Jospa ne voimakkaat äitiyden tunteet olen perinyt äidiltäni, joka on oikea huolehtiva äitityyppi, emo.
Äidin rauhallisuudesta toivoisin osan itselleni, mutta ei Luoja sitä ole minulle tahtonut. Joskus kauan sitten Anni-mummoni sanoi minulle myllyreissulla: Kyllä se elämä sinnuuki Sinikka vielä opettaa, jos ei muuta nii hittaasti kävelemmää.
 
Minusta ei ole tasaisen tien kulkijaksi. Mikäli elämänmäkiä ei tule vastaan, pitkästyn.
 
Luonto on minulle voiman antaja, lastenlapset ilon tuojia. Uskonpa kolmen lastenlapseni tehneen minusta pikkuriikkisen säyseämmän, mutta vain eineen verran.
 
Itsekäs myönnän olevani, vaikkei se ole hyväksi, mutta tosi mikä tosi. Lieneekö tervettä itsekkyyttä, mutta tuntuu mukavalta kun saan jostain tekemästäni myönteistä palautetta.
 
Innostun vähästä, joskus mielettömiinkin tekemisiin. Paljon en houkutusta tarvitse kun olen mukana puuhassa jos toisessakin.
 
Tanssihulluus ja lapinhulluus ovat kaksi päällimmäistä hulluuteni lajia. Kummastakaan sortista en tahdokaan päästä eroon. Tanssimisesta saan hyvää mieltä samoin kuin Lapin patikkaretkistä tuntureilla.
 
Työelämässä oli vahva esimies minulle pitkälti esimerkkinä ja hänen vaikutuspiiriinsä kuuluminen muovasi minua varmasti huomaamattani rohkeammaksi. Sitä ujoa neiti Lankista mikä nuorena naisena olin, ei varmasti moni tämän päivän ystävä ja tuttava minuksi tuntisi. 
 
Mikä on ärsyttävin piirteeni? En varmaankaan tarpeeksi kuuntele kanssaihmisiäni. Tapojani myös tuppaan kauppaamaan muille herkästi. Olen myös liian suurpiirteinen, sellainen taivaanrannan maalari, joka mielessään tekee mahdottomankin mahdolliseksi. Vuosien saatossa, olen huomannut jättäväni asiat viimehetkeen. Miksihän?
Siitä olen hyvilläni kun en koskaan myöhästy mistään, mutta matkapakaasitkin täytän aina vasta lähtötohinassa.
 
Tässä minun totuuteni. - Ystävillä ja tuttavilla on varmaankin ihan omanlainen kuva, tästä kirjoittajasta. - Niinhän sen kuuluu ollakin.
Tätä tekstiä voi mielihyvin kommentoida Vieraskirjassa, mikäli annoin Sinun mielestäsi sellaisen kuvan itsestäni, jota et tunnista minuksi. - Kaikki palaute on tervetullutta. Kiitos!
 
©2018 Kuulumisia puukirkon kupeelta - suntuubi.com