Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Kaipauksen aallot vetävät minut ikävään, kun valokuvasi tipahtaa kuvapinosta syliini. Sinun uskollinen vakava katseesi naulaa minut muistoihin.
Itken siitä onnentunteesta ja ilosta minkä kuvasi saa aikaan minussa.
Minulla on ollut sinut ja sinulla minut. Aidompaa ja lujempaa ystävyyttä tuskin tulen enää kokemaan. Sinä et pettänyt minua enkä minä sinua, vaikka sinä olit meistä se huijaavampi osapuoli.
 
Tuhat mielen tuomaa muistoa on tässä. Nautin tunteen lämmittävästä hehkusta. Kuiskaan nimeäsi hiljaa, hiljaa siksi etteivät muut kuule. Koko perhe muistaa sinut. En anna tästä hetkestä toisille. Olen itsekäs tänään. Nimesi sanominen tuo suloista haikeutta ja kuivaan poskilleni valuvia suolaisia vesiä. Mietin, monellako on ollut yhtä ainutlaatuinen ystävyys elämässään.
 
Sisaruksia vailla varttuneena oli ystävillä suuri osuus minun elämässäni ennen järjestettyä kohtaamistamme.
Tallustin tätä elämänpolkuani melkein puoli vuosisataa tietämättä tämänlaisesta kiintymyksestä mitään. Tuntematta eineen vertaa antamisen ja saamisen tuottamasta ehdottomuuden kaikkivoivasta autuudesta.
 Perhe, koti ja sukulaiset olivat aina ennen meidän aikaa, ne ympyrät joita tarvitsin jokapäiväiseen hyvinvointiini. Harrastuspiireissä koin myös onnistumisen tunteita samanhenkisten joukossa, ystävien ympäröimänä.
Olin muutamaa vuotta vaille viidenkymmenen ennen kuin annoin itselleni luvan tutustua sinunlaisiisi. Katkera tai katuvainen en ole siitä etten ennemmin ollut valmis kohtaamaan erilaista ystävyyttä.
 
Tarinamme oli aito. Vilpittömämpää ystävää en tule tässä ajassa saamaan, sen tiedän.
Ystävyytemme syttyi ensi katseesta. Ennen kosketusta olimme jo täynnä toisiamme.
Tämän kokemamme ystävyyden tunne täytti sellaisen paikan jota en tiennyt itsessäni olevankaan.
 
Niin kuin äitiyden mukanaan tuomaa pakahduttavaa, hellyttävää autuutta ei voi kuvitella ennen sen kokemista. Sen tähden ei myös voi aavistaa miten vauva, laskettuna ensi kertaa rinnoillesi, ottaa sinut hetkessä loppuelämäkseen ikiomaksi. Niin sinäkin otit minut. Usein pohdin miksi se olin minä. Vastaukseksi on riittänyt klisee kemioista välillämme, ne pelasivat yksi yhteen.
 
Äitini, joka sinun ruokakuppisi useimmin täytti, oli ystävistäsi hyvänä kakkosena. Isäntä, joka sinut hyville tavoille opetti ja tottelevaiseksi koulutti, oli pronssisijalla. Sinulle Opus olin minä aina ykkönen sinun kultaisen sydämesi valtiatar.
 
Monet tuttavani eivät ole hankkineet itselleen koiraa siksi, että uskovat surevansa luopumisen aikana. Minuakin itkijänaista monet varoittelivat. Onnekseni en neuvojia kuunnellut sillä korvalla. Itsetunnolleni teki hyvää uskollisuutesi minua kohtaan ja suhteemme pysyvyys mikä jatkui yli yksitoista vuotta.
 
Ilman sinua Opus ei olisi tätä aluetta muistojen kukkuraisessa aarrearkussa. Mielikuvamatkoja teen luoksesi mielen räntäpäivinä ja usein pilvet leijuvat pois kirkastaen päivän kevyeksi elää.
 
Olisinpa keksinyt tämän ennen kuin joku muu: Loppujen lopuksi parasta ihmisessä on koira.
 
Sinikka Artturi
8.6.2006 oli 15 vuotta Opuksen syntymästä, muistelimme iloisia ja koskettavia hetkiä joita saimme kokea koirulaisen kanssa…
Tämä teksti on minun MSL:n nettiryhmään kirjoittamani tehtävä, aiheena ystävyys, helmikuussa 2005.
Terveisin sama
©2018 Kuulumisia puukirkon kupeelta - suntuubi.com